28.10.2013

Vain muutama metri jäi





Tuleviin talven tuiverruksiin valmistui taas lisää lämmintä päälle pantavaa.



 Villasukat Zelda's Dippins Onnellinen langasta.

 Loppulangasta sain neulottua vielä kaksi paria lapasia.
Ensimmäiseen pariin tein raitapeukutkin, 
mutta toiseen pariin oli jo neulottava valkoiset.



 Lankaa jäi jäljelle vain kaksi metriä.
Taisi olla ensimmäinen kerta sukka- ja lapasrintamalla
kun sain näin jämptisti langan kulutettua.



Langan värisävyt ovat hyvin herkulliset ja raidoitus oikein onnistunut.
Tuntuu hyvältä saada tuo herkku neulottua käyttöön näin tarkkaan.



 Kuvien taustalla näkyy se silkkivillasta virkattu kauluri,
josta kerroin edellisessä postauksessa.
Muutama toivoi kaulurista kuvaa kaulalla.
Toive toteutunee tällä kuvalla :)

 


Leppoisaa lokakuun loppua!

15.10.2013

Lämmintä ja väriä




Syksyn viimaa vastaan lämmikettä jaloille ja kaulalle.
 


 Silkkivillasta koukutin tällä kertaa vihreän kaulurin.



Iloisen raidalliset sukat neuloin Rellana Palermo sukkalangasta.


Iloista viikkoa sinulle!

8.10.2013

Punaisesta onnellinen






Edellisen postauksen salaisen neuleystävän lähettämästä 
miinapallon Huopanen langasta 
valmistui nämä huovutetut tohvelit.
Ohjeesta poiketen 
nämä saivat jumbonappien sijaan 
keulamerkeiksi jumbokukat.

Lämpimät ja niin mun punaiset!




Mun on myös nyt tämä kasa punaista mattolankaa.
Kangaspuiden viereen ilmestyi 3 kg 100 % villaa kanssakutojan lahjoittamana.
Maksua ei saanut ottaa edes puheeksi.




 Kiitossukat annoin kuitenkin.
Ja mikä mukavinta, ne tulivat tarpeeseen.
Viime talvena
 hyvästä yrityksestä huolimatta kun
häneltä ei valmistunut sitä ensimmäinenkään villasukkaa.




 
Punainen mattolanka taitaa saada loimilla rinnalleen ainakin tummaa harmaata,
kunhan olen saanut paukuteltua ensin valmiiksi
tämän trikoosta ja räsystä aloittamani joulumaton.

 Tai voihan se kesällä olla
mansikkamattokin,
punaisen ystävä kun olen.





Niin ja mansikan.



Onnellinen voi olla
ja kannattaa olla ihan vain pienistä asioista,
kuten
punaisesta.


4.10.2013

Miinapallo


Lokakuussa 
Salaiset neuleystävät 
ovat aivan taikapallojen lumoissa.



Minut miinoitettiin :)
 Ja purkutyö taistelutantereella näytti tältä.


Pallosesta keriytyi esille 8.0 sukkapuikot, tuoksutuikkuja, tikkarit, heijastin ja jumbonapit.
Lopuksi vielä taikapallolangalle neuleohje tossukoiden tekoon.



Lämpimät kiitokset ystäväiseni!
Pantterit parempaan piiloon sitten ensi kerralla ;)



Tossukathan tuosta Huopasesta oli heti aloitettava
vaikka muutama edellinenkin työ on vielä keskeneräisenä.

Eipähän lopu ainakaan työt kesken!