30.11.2012

Lämpimät kädet ja mieli

 
 
 
 
 
 
Joulukuu alkaa enkä tunne itseäni enää laisinkaan kummalliseksi
vaikka kotona pilkistää tonttuja milloin mistäkin.
 
Tonttumaan rakennuksia ja asukkeja haettiin tänään kesälaatikon uumenista.
 Voi sitä riemua ja vielä kun ulkona pyryttää luntakin.
 Oli niitä jo odotettukin.
Sekä laatikkoa että lunta.
 
 
 
 
 
 
 Toivottavasti nämä
neljä paria vanttuita lämmittävät käyttäjien käsiä
vaikka tuuli tuivertaisikin vimmatusti.
 
Nämä saattavat olla jo viimeiset,
jotka Tumpputuvan tempaukseen ennättävät.
 
Puikoilla on vielä vaaleanpunaiset
jotka saavat koristukseksi kultaiset kruunut. 
Jos oikein ahkeroin saan nekin kenties vielä valmiiksi
ennen 15. päivää.
 
Nyt vain on niin,
että tekemisen himo vie käsiäni kangaspuiden luo.
 
Ja siihen tautiinhan ei muu auta kuin itse tekeminen vain.
 
 
Lämmintä mieltä Sinulle!
 


28.11.2012

Tunnustuksia lentelee

 
 
 
 
 
Yleellisestä Katia TUPA langasta virkkasin edellistä hiukan pienemmän kaulurihuivin.
50 % merinovillaa ja 50 % silkkiä ei voi tuntua iholla kuin pehmeän lämpöiseltä.
 
Täydellinen lanka huiveille!
 
 
 
 
 
Tunnustuksia on blogiini lennähtänyt iloisesti laulellen.
Miten niiden saaminen onkin niin mukavaa.

 
 
 

antoivat blogilleni tämän tunnustuksen.

Kaunis kiitos Pirkko ja Pulmu!
 
 

Tämän tunnustuksen ohjeet menee näin:
1. Kiitä lähettänyttä bloggaajaa
2. Jaa tunnustus kahdeksalle (8) bloggaajalle
3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan
4. Kerro kahdeksan (8) satunnaista asiaa itsestäsi

Toissapäivänä sain valmiiksi villakangasmaton, jonka jätin vielä kangaspuihin,
koska heti perään aloitin paukuttaa räsymattoa.
Villamatto menee ystävälle ja sateenkaariräsymaton tulisi valmistua
 jouluksi yläkertamme oleskelutilaan.
Iltaisin neuloutuu lapasia.
Vihreät ja harmaat ovat jo valmit, mutta puikoilla on parhaillaan siniset ja vaaleanpunaiset.
Viikonvaihteessa juhlitaan perheen kesken pikkujoulua ja tehdään joulukortit.
 
****
 
Punaisen talon elämää -blogin Kisalta
 
ja
 
Hipsulaisen Helmeilyt -blogin Katilta
 
sain tämän tunnustuksen.
 
 
Kaunis kiitos Kisa ja Kati! 
 
 



Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu,
mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.
Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille,
joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa)
ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmisest joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin.


*****

Kummatkin tunnustukset jaan eteenpäin kuudella blogille.

postikortilla

sitä tätä tota

kangaspuilla kutoen

vihreätä teetä ja villalankaa

suden silmukat

taigalla
 


 


23.11.2012

Sarvis

 
 
Makroviikolla 81
läheltä kuvattavan kohteen aihe on
 
NAPPI
 
 
 
 
 
 
 
 
 Rasiaan on yksi mallinappi kiinnitetty ohuella rautalangalla.
Arkisuudessaan kaunis.
Puunapit sävyisän yksinkertaisia.

 
 
 
Lisää nappeja kuvalinkistä.
 
Makronappi
 
 
 


22.11.2012

Menneiltä vuosilta nostalgiaa

 
 
 
 

Löysin lankajärjestelyä tehdessäni
pienen erän keriä menneiltä vuosilta.
 
 

  
 
 
 

 

Muistatko sinä tällaisia keriä neuloneesi?
 
 
Muutamat langat vaikuttivat houkuttavilta,
joten jossakin vaiheessa pääsevät puikoille.
 
 
 
 
 
 
Uudesta Novitan nostalgia langasta halusi junnu itselleen lapaset,
eikä siinä kauaa mennyt kun työhön ryhdyin.
Nyt ovat jo käytössä käsiä lämmittämässä.
 
 



 
 
 
 Näissä kuviolapasissa meni hiukasen enemmän aikaa, 
mutta kiva tuo jalasjärveläinen kuvio on.
Lankana teetee Pallas, jota löysin käsityömessuilta lauantaina. 
 
 Nämä lähtevät paketointiin ja
33 päivän kuluttua löytyvät joulukuusen alta jostakin päin pitäjää.
 
 
 
 
 
Mukavaa loppuviikkoa!
 
 


19.11.2012

Pupulapaset

 
 
Herkän hempeää pienille kätösille.
 






Lapasiin valikoitui vaaleanpunaista ja luonnonvalkoista
Woolia 3,5 puikoille
ja pupumallin otin vanhoista villatumpuista.





Pienellä kultakutrilla
kun kaikki pitäisi olla nyt niin niin vaaleanpunaista ja prinsessaa,
kimalletta, kultaa ja keijumaista kauneutta.

 Mielikuvien asteella sukkelaan liikkuu ajatus lapasista,
joissa olisi kultainen kruunu timantein.
Tosin tuo toteutus on huomattavasti ajatuskulkua tahmeampaa,
joten nähtäväksi jää onnistuvatko syntymään käsistäni laisinkaan.

Missä luuraakaan sellainen unelmallisen prinsessamainen käsityösivusto kuvin tai ohjein?


 
 

18.11.2012

Sydämellistä

 
 PUNAISTA


 



Jouluystävä
lähetti kauniin sydämellisen punaisen ja erittäin mieluisan yllätyksen.
Kerä punaista Novitan nostalgiaa, josta teen itselleni jossakin välissä varmaankin lapaset.
Rasiallinen joulusia tähtiä ja sydämiä koristeluihin.
Puinen sydän kilikellolla asettui jo yhdelle sisäovelle kivalla helinällä joulusta muistuttamaan.
Sydän, piparimuottien aatelisen sekä suklaata sydämen muodossa sekin.
Ihanaa!
Eikä laisinkaan vähäisempänä vaikka viimeiseksi sen kerronkin, sukat.
Niin minun punaiset, kauniit ja juuri sopivan kokoiset.

Kaunis sydämellinen kiitos kaikesta punaisesta Salainen Jouluystäväni!



Joulurekeen
ilmoittautui muuten tänä vuonna 81 tonttuilijaa,
joka on hurja lisäys viime vuoden 11 tonttuilijaan verrattuna.

Seuraavan joululähetyksen yhteydessä se sitten jo selviääkin,
kuka se minua tontun postein yllätteli.


 
 
 Joulu tekee meille kotiin tuloaan jollakin tapaa miltei päivittäin.
Jouluverhot ja valoja olen ikkunoille jo laitellut.
Keittiössä verhotangolle kasvoi virkatut kärpässienet.
Eteisessä ripustetaan huovutetut punaiset villasydämet kelopuuoksalle.
 
Tonttumaan rakentamista lapset jo odottavat
vaan vielä olen antanut odotuksen nosteen kasvaa.
Vaikka kyllä se kohta jo aloitetaan
kun käsityömessuiltakin löytyi sinne uusi pieni asukki, kettu. 
 
 
 
 
 
Yhdet lapsetkin sain taas valmiiksi.
Neulomisen aikana käyttäjä valvoi ahkerasti.
Mikähän tarkastajamestari tuosta pienestä kasvaakaan,
kun jo nyt niin kovin tarkoin työtäni valvoi.
Mutta mikä tärkeintä,
työni läpäisi raidoituksen tarkan syynin.
 
Lämpimiksi sekä hyviksi nämä ovat jo käsissä todettu,
joten nyt ne on aika ilmoittaa
 
 

16.11.2012

Yllätyskerä

 
 
 Salainen neuleystävä Syksy 2012
marraskuun paketin aiheena oli
'Piristystä illan hämäryyteen'






Ja sitä piristystä minä todellakin sain koko laatikollisen.


Ihania neuletöitä koko vuodeksi -kirjan.
Kotoliving-lehden.
Värikkäitä hakaneuloja melkoinen liuta.
Kuusi upeaa puunappia.
Pieni veikeä peltirasia pitää sisällään ompelulankaa.
Hauska käärönen hyviä mansikkakaramellejä.
Kerä harmaata teetee pallasta.
Yllätyskeränen.



Paketin tarkoituksena oli yllättää hauskalla tavalla.
Ja sehän onnistui täydellisesti.
Kiitos Sny!





Paketin lankakerät oli tarkoitus neuloa 'peppipitkätossu' tyylisiksi sukiksi,
 jonka ohje löytyi Kotoliving-lehden sivulta 66.
Hauska idea kolahti minuun heti.






Yllätyskerästä ja pallaksesta on syntynyt nyt siis jo sukkaa
hiukkasen ohjetta soveltaen varren osalta.

Pallas tuntuikin muuten mukavalta neuloa
sitä kun en aiemmin ollut kokeillut.


 

 

Pitkäksi aikaa monia ihania toteuttamisen arvoisia ohjeita
löytyi myös kirjasta Neulojan vuosi.
Muutama kuva kirjasta makupaloiksi.




Lauantai kuluukin sitten Tampereella
Suomen kädentaidot -messuilla.
 
Katseltavaa riittää varmaankin koko päiväksi
ja hankintalistan parit kilkkaamattomat puikotkin luulisin löytäväni.



Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
 

Hellät sormet

 
 
MakroTex
haastoi tällä viikolla kuvaamaan aihetta


SORMI




 
 
 
Ei ole multasormet pihahommissa
kun yhdellä on hanskat ja toisella tassut.
 
 
Ruuti kuopsi tuon kukkasipulin aarrejahdissaan vahingossa ylös
kukkamaalla kun yhdessä hommia tehtiin.  
Asettelin kiviä sormet hellinä
Ruutin toimiessa niiden vakaustestaajana.
Kukkasipulit istutettiin hellin sormin jo ajat sitten.
 
 
 
 
 
Ja luulenpa,
että kohdakkoin kurkistaa kyllä tuosta pihahanskastanikin sormi.
Peukku.
 
 
 

 
Ja vaikka hanskat käyvätkin jo riekaleen tietä,
niin kyllä niillä vielä tämän kivikaaoksen paikoilleen asettelee.
 

 
Muut,
jotka sormea kuvasivat,
löydät linkkikuvasta MakroTex.
 



12.11.2012

Voitettavaksi


..on vaikeus tehty.

 
 


Olen ihaillut kirjoneuleita monissa blogeissa.
Upeita malleja ja väriyhdistelmiä.
Ajattelin,
ettei tuollainen monimutkaisuus minulta onnistu.
Langat kaikki yhtä sotkua ja solmua.

Mutta niin minä vain aikani ihasteltuani päätin kokeilla.
Kardemummalla oli blogissaan muutamia käytännön vinkkejäkin.
Jouduin silti moneen otteeseen lankoja löysäämään.
Purkamaankin jokusen kerran.

Loppuun asti silti nämä tein sisukkaasti langan kireyksiä seuraillen.
Haastetta nimittäin oli
vaikka vain kahden langan verran.

Mutta onnistuin minä ja nämä onkin oikein mieluisat.
Eivät varmasti jää ainokaisiksi.

 
 


 
ihastuin juuri tuon pienen lintusen vuoksi.
 
 Ensimmäistä kämmekästä tehdessä
puolivälinen jälkeen
 hermostuin kaiken lisäksi kuvion lukuun
kun neulottava rivi oli aina uudelleen silmiin haettava.
 Ohjepaperille kyllä merkkailin mitä riviä kulloinkin neuloin,
mutta harmittavaista se kummiskin oli.
Niin harmillista, että siihen oli tehtävä parannus.
 
Pähkäilin aikani
maalatakko vanhan tarjottimen pohja magneettimaalilla
sopivaa metallista tarjatontakaan kun ei kaapeista löytynyt.
Sitten tuli mieleeni vanhat taulunkehykset. 
Siihen tarvittiin vain sopivankokoinen metallilevyn palanen ja
hyvää valkoista löytyikin vanhasta kodinkoneen ulkokuoresta.
Nyt pysyy ohje magneetilla paikoillaan ja postikorttin reuna näyttää oikeata neulottavaa riviä.
 
 
Onnistumisen iloa sinullekin!
 
 


10.11.2012

Yllättävä arvoitus



Odottamattomasti vanhin halusi itselleen lapaset.
Ennen eivät ole kelvanneet.
Innostui kait kun näki kämmekkäät,
jotka itselleni tein.

Mutta eipä sen väliä jos ei aiemmin.
Hyvä että nyt.

Ja kun yksi saa jotain itselleen,
niin kuorossahan muutkin samanlaiset haluavat.
En pannut pahakseni.
En totisesti.

Itse saivat värit valita,
joten ainakin niiltä osin tulee mieluisat.


 


 
 
 Iltasella ratkottiin pientä salapoliisitehtävää.
 Ideana on ratkaista mysteeri kyselemällä.
Kysymys on asetettava niin, että siihen voi vastata kyllä, ei tai ei kuulu asiaan.


Esitän tuon mysteerin nyt teillekin.
Lupaan vastata esitettyihin kysymyksiin ratkaisun löytymiseksi.



Hississä

Mies asui kuudennessa kerroksessa.
Kun hän lähti töihin, hän ajoi hissillä ensimmäiseen kerrokseen.
Kun hän tuli töistä, hän ajoi ensin hissillä kolmanteen kerrokseen ja käveli sieltä kuudenteen.

Miksi hän niin teki?


 

8.11.2012

Kiehkuraa

 
 
 
MakroTex
heitti haasteen kuvata läheltä kohde
joka on
 
 
TERÄVÄ

 
 
Verstaalta löytyi viehkeitä metallikiehkuroita,
vaan petollisen teräviä.
 
 
 
 
 
Kangaspuilla kutojan ja kuteiden kaveri
terävähampainen pingotin.
Tällä saadaan työhön ryhdikkyys.
 

 
 
  
Muita terävää kuvanneita löydät
 


4.11.2012

Riitaisaa räpyttelyä

 
 
 Osaa ne linnut ärhennellä.
Herttinen,
miten oli kuhinaa ja eripuraa lintulaudalla tässä yhtenä päivänä.

Toinen toisiaan häätivät pois hyökkäämällä suinpäin kohti.
Kynsivät ja nokkivat.
 
 Unohtivat melkein vallankin syödä ne
auringonkukansiemenet.
 

 
 
Oivallinen kuvauskohde minulle
kun niitä lintujen lentokuvia koitan saada taltioitua.
Pienen hetken sain rauhassa kuvata
kunnes taas oli muihin puuhiin aika siirtyä.
 
 
 Ratkottiin riitoja, pyyhittiin kyyneleitä ja niistettiin neniä.
 Aikansa kutakin!
 
 
 
 

 
 Harmittelin tuohon kuvaan osunutta polttoöljytynnyriä.
Ja eihän se siitä pois lähtenyt muokkauksella
(myöhemmin kyllä kärry tynnyreineen autolla)
joten lisäsin sitten hiukkasen sinistä väriä kuvaan.

Tiedä sitten menikö ihan metsään tuo yritelmä,
mutta ainahan sitä on lupa hiukkasen kuvillaan leikitellä.

 Ja muistanpahan seuraavalla kerralla taas hiukkasen tarkemmin katsoa
kuvausympäristöä ja sen yleisilmettä.
 
 
 

 
 
 Viherpeipoista tällä kertaa se onnistunein kuva.
Ei tarkka kuva, mutta sitäkin tiivistunnelmaisempi.
 
 
Vanha lintulauta on saanut pinnassaan tuntea joskus
myös meillä harvoin nähdyn oravan vierailun.
Silloin taisi tarjolla olla maapähkinöitä.
 
Tuliskohan tuo vielä vierailulle
jos tarjoisin ihan omassa ruokapaikassaan kurrelle pähkinät.
Pitänee kokeilla.
 
 
 


3.11.2012

Maukas punainen


 
 
Herkku,
jota kannattaa joskus kokeilla.
 
 

 
 
Rukiinen punajuuripiiras
 
 
Taikinaan tarvitaan:
 
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g pehmeää voita
½ dl vettä
 
Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon rasva sekä lisää lopuksi vesi.
Puristele seos tasaiseksi.
Vuoraa leivinpaperilla tai voitele 24 cm irtopohjavuoka.
Painele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
Nosta vuoka jääkaappiin odottamaan. 
 
 
 
 
 
 Täytteeseen tarvitaan:
 
4 etikkapunajuurta
1 pieni kesäkurpitsa
3 sipulia
2 kynttä valkosipulia
150 g sinihomejuustoa
1 tl meiramia
1 kasvisliemikuutio
valkopippuria
 2 ½ dl ruokakermaa
2 munaa
 
 
Raasta punajuuret sekä kesäkurpitsa karkeaksi ja hienonna sipulit.
Kuullota kasvikset pannulla ja lisää mausteet.
Kumoa jäähtynyt punajuuritäyte vuokaan ja ripottele pinnalle hiukan sinihomejuustoa.
Sekoita ruokakerma ja munat keskenään. Kaada seos piirakan päälle.
Paista 200 °C noin 45 min.
 
 
 
 
 


Blogini sai auringonpaistetta
Katilta blogista
Hipsulaisen Helmeilyt

Kaunis kiitos!



Lempinumero: 6
Alkoholiton susikkijuoma: CocaCola
Lempieläin: Koira vaikka kaikki eläimet ovat omalla omituisella tavallaan mieleisiä.
Facebook vai Twitter: Facebookista löytyy tavallisen hiljainen profiili.
Intohimo: Kaikki käsillä tekeminen,tervaleijonat ja pikkuhaasteiden voittaminen.
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
Suosikki kukka: Luonnon oma päivänkakkara.



Säteitä lähetän eteenpäin seuraaville blogeille.

Postikortilla
Kangaspuilla kutoen
Riimukyläläiset ->
Koiruuksia
Helunan Helmet




Rauhaisaa pyhäinpäivää!