26.9.2012

Aika...


...se kulkee, vaikkei viisarit sitä kertoisikaan.

~
 
MakroTex haasteblogi antoi
viikon 73 aiheeksi
 
MUSTAVALKOINEN
 
 
 
 
 
 
Georges heppu aloitti kellojen valmistuksen jo vuonna 1865.
 
Tämä kello ei niin vanha ole,
mutta aikaa sekin on näyttänyt.
 
Nyt se oli tullut elämässään yhden tien päähän.
Viisarit eivät enää jaksaneet kulkea.
Tiensä päästä se kuitenkin löysi pienen metsäisen polun.
Ja me kuljemme sitä polkua nyt yhtä matkaa,
minä ja koruni,
viisareiden osoittaessa pysyvästi yhtä tärkeää kesäistä aikaa.
 
 
 ~
 
 
 
Lisää mustavalkoisia kuvaajia löytyy
 
 
 
  


24.9.2012

Leikkisä poikkeus

 
 Matka on pitkä.




Sade piiskaa tuulilasia.


 
 
Tuuli puhuroi.
 

 
 
Kaikkialla on harmaata.
 
 

 
 
Vain muutamia muuttavia levähtämässä pellolla.
Nekin kaukana kamerasta.
 
Sänkipellotkin kaikki melkein samanlaisia.
 



Mutta poikkeuksiakin on.
Huppelissa tuskin olisi jussi näin täsmällisen säntillisesti mutkitellut.
Olisiko maatilan nuoriherra ihan itse ensikerran puimurin pallilla istuskellut
vai tähtiäkö tässä on ajon aikana kiikaroitu.



 
 
Illan pimeydessäkin piti hiukkasen leikitellä
ja kokeilla kameran vipstaakeja.
Ja hyvä niin.
Sain sateenharmaasta päivästä talletettua sittenkin hiukkasen väriä.
 
 




Värikästä viikkoa sinulle!

 


22.9.2012

Villisti luomua

 
  


 
 Ilmiselvää
Ei myrkkytippaa

Pelto villillä kesannolla
vain pläntti potaatille
Usko pois
Puhtosia nousi
Riittämiin
 
 ♥



20.9.2012

Vanhapoika

 
Makroviikko 72
ja viikon aiheena
 
RIKKI
 
 
 
 
 
 
Käyttökelpoinen vielä vaikka jo hiukkasen rikki.
 
 
Arki kuluttaa eikä sääolot,
auringosta puhumattakaan,
yhtään muovista pyykkipoikaa sääli.
 
 
 



 
 
Tänään aurinko paistoi niin heleästi,
että uhmasin pilviä ja ripusin pyykit ulos kuivumaan.
Saivat ne silti pienen sadehuuhtelun iltapäivällä.
Uhmasi pilvetkin pyykkejäni.
Vaan ei se haitannut.
 
Taas on raikkaita
pottumaan pölystä puhtaita työhaalareita.
 
 
 
 
 
Lisää rikkinäisiä täällä!
 


19.9.2012

Syyskesän elämää

 
  
 



 
 Kesä lopuillaan,
mutta sainpahan sen sitruunaperhosen kuvalle talteen.
 Ovat edessäni niin säikkyjä olleet aiemmat.
 Jos eivät menemään liihotelleet, niin piiloon ainakin.







Tämä perhonen oli peloton.
Vai liekö jo syysviileyden hidastama.
Sopiva kuvattava kumminkin.

 
 
 



Veijari,
matarakiitäjän toukka,
oli pinkeän pullea ja kankealiikkeinen.
Hyvin siis varustautunut sapuskalla
kaivautuakseen ja koteloituakseen talveksi maakarikkeen suojiin.



Ja sitten aikanaan,
kun ne siivet selkäänsä saa,
tovon hälle suotuisan leppoisia lentopäiviä.






Tämä sieni oli saanut kasvaa koskemattomana.
Ei minkäänlaista jälkeä vierailijoista.
Onkohan se jokin Suomen 24 kärpässienestä?
Vihreänsininen lakki ja jalan tyvi.
Enpä tunnista.



 Mukavaa syyskuista päivää sinulle!

 


17.9.2012

Jotain itua

 

Syksyn väri on ihan parasta punaisen ja keltaisen leikitellessä.


 
  

 



Satoa kerättiin viikonvaihteessa
ja ennen kuin ne sormeni kauttaaltaan multaantuivat
ryöväsin itselleni tovin kuvausaikaa.


 Paljon ei enää pieniä vikkeliä liikuskellut.
Muutama sentään.
Yksi leppiskin tuulen taivuttamassa korressa.









Kerkiäkkös jo, kuulin.
Joo-joo!

Talsin vaoille.
Onhan ne talvella perunat maukkaampia syödä
kuin syksyiset valokuvat.


 
 

 
Jos perunassa on itua
sen ei tarvitse yksin kitua
kun jo tulee toinen peruna
perunat sikiävät
liki toisiansa
maan pehmeässä sylissä
pienissä maaseutukylissä
kylki kyljessä kuin hylkeet.
Kohta koko maa on täynnä perunoita
-Jukupliuta mikä liuta mukuloita!
nauraa naapurin punajuuri
jonka oma perhe ei ole järin suuri
onpahan vain oma suurenmoinen
juuriminä, minäitsejuuri.
Sitävastoin perunan
perhesuunnittelun perusta
on lapsirakas
perhe-elämä perusta.
 
 
-Kaija Pispa-


 

14.9.2012

Miksi valkoiset?

 






Novita Huopanen langasta virkatut ja pesukoneessa
on käytössä mieluisat koivilleni.

Niitä on puhkikulutettu ainakin neljät parit.

Tosiasia on se,
että siskolta minä olen nuo aikasemmat tossuni saanut.
Viimeksi kun yhdet punaiset taas minulle kotiutuivat oli mukana myös tossujen ohje.
Ihana vinkki ♥







Nopeahan nuo oli koukuttaa isot lötköt tossukat.
Harsin sisälle muovipussit ja pesukone huovutti ne vaivatta.
Lisänä rummussa vain froteepyyhe.

Mutta miksi ihmeessä tehdä käyttötohveleista valkoiset?

 
 

 
 
 
Nokun satuin näkemään tämän kuvan selatessani ystävän mapitettuja ohjeita. 
 Yhtään en tiedä mistä lehdestä leike oli,
mutta sen tiesin,
että tuollaiset halusin.
 
Ja siksi seuraavat puhkikulutettavat tossukat ovat nyt valkoiset.
 
 Ja on väri mikä tahansa
näissä pysyy varmasti varpaat lämpiminä.
 
 
 

12.9.2012

Kasvunvartijat

 
 
Makrokuvaajan haasteblogi
 
 
haastaa viikottain kuvaamaan jonkin kohteen läheltä.
 
Makroviikko 71 aihe on:
 
PARI
 
 
 
 
 
 
Unikon kota
kuin lintuhäkki
jota kaksi kivimurua vartioi
päästänyt vapaaksi
tuleentuneet
pienet mustat siemenet
sitkeät sissit
karkeaan soraan
vihreästi
villisti kasvamaan.
 
 
 


11.9.2012

Syksyn salaisia värejä

 
 
 
Kesän jo mentyä vielä kimppusen haluan ojentaa,
syksyn värejä kokoon haalin ja eteenpäin saatoin.
 
Voi kiitos Salainen Neuleystäväni
 
 
 
 
 
Pakettiin olit kerännytkin todella upeita värejä ja paljon.
Kaikkea aivan ihanaa!
 
 Kolme hehkuvan punasita ja pehmeää Gedifra riana big color lankaa.
Syksyiset sävyt ja aromit serveteissä ja teessäkin.
Hauska avaimenperä, suorastaan toffeinen kaulanauha ja kiva pieni huopapussukka.
Laukunsankoihinkin värejä koottu suoraan karamellilaarin parhaista sattumista.
 
 
 
 

Ensiajatuksiin jos jään, niin lanka pääsee turkkutyynyyn.
Se on mainio paksuudeltaan siihen tarkoitukseen.
 Ja kahvat saavat kunnian kantaa vielä jonakin päivänä vaaleaa pirteävuorista laukkua.
 
Lämmin syyskesäinen kiitos sinulle SNY!
 




9.9.2012

Hiukkasen hullaantunut

 
 
 


 
 
 
Väri vaihtuu vihdoin.
On siis hiukkasen toivoa saada kerätä muutama terttu viinirypäleitä.
Jospa jaksaisi lämpöisesti vielä kotvasen tuo aurinko pihalle paistella,
niin jopas saataisiin oman pihan syysjuhliin kivat jälkkärihedelmät.
 
 
 

 
 
Tämä sudenkorento sai minut haukkomaan henkeä.
Yhtäkkiseltään se istahti penkille vierelleni.
Mietin, jotta arvaanko edes liikahtaa.
Ja säikähtihän se.
Lensi kierroksen ja palasi takaisin.
Laskeutui koivupöllille.
Jippii!!!
Tästä ne ovat blogiystävät kirjoittaneet.
Korennot tosiaan tulevat joskus aivan kameralinssille tyrkylle.
Ihan likelle.
Korentoa sai lopulta ihastella ja kuvata joka suunnasta.
Ja kuvasinkin.
Mutta tässä olen ajan kuluessa meuhkaamiseltani rauhoittunut,
joten viileän harkitusti esille vain yksi kuva.
Säästin teidät kuvavyöryltä.
 
 
Jos joku tietää kertoa tarkemmin mikä korento aiheutti
ripaska-askeleet ja riemunkiljahdukset sekä naapureiden osaaottavat päänpuristukset,
niin olisinhan minä kerrassaan kovastikin onnellinen.
 
 
 
 
 
No, hiukkasen se sai kärpässienikin minut sekaisin, taas.
Juu hei, en mä sitä syönyt.
Mutta kun mä satun hullaantumaan usein muutamista punaisista asioista,
kuten mansikoista, leppäkertuista ja kärpässienistä.
Niitä ei oikein voi olla koskaan liikaa koristeinakaan.
 
 
 

 
 
Ja siitä hullaantumisesta syntyi sitten kestopunalakkeja.
Pienet syksyiset koristeet ajattelin sijoittaa eteisen ikkunaruutujen väliin.
Tai oikeastaan ne ovat jo siellä.
Sammalmaton saivat alleen ja muutaman oksan seurakseen.
Sammalkerroksen alle laitoin vielä pikkuhehkuisen valosarjan.
Osalla palaa valot sisällä taloissakin.
 
 
Toiseen ikkunaan onkin tulossa hiukkasen erilainen valomaisema.
Sen suunnitteluun sain jo melkoisesti mielikuvitusapuja pikkuväeltä.
Ihan itseänikin jännittää miten saisin niistä edes osan toteutetuksi.
 
 
Mielikuvituksen matkaan on ihanaa heittäytyä!
 
 
 


8.9.2012

Puistatti

 
 
 
 
 
 
 
Harvassa ovat tammet tässä lähialueella.
Pienehkössä puussa näin ihan muutaman töpön tammenterhon.
Havittelen saavani näitä talteen
myöhempää käyttötarkoitusta varten.
Ruskeutta vielä odottelen.
 
 
 
 
 
 
 
 
Ukkonuijapistiäinen
Kuvatessani en laisinkaan arvannut sahapistiäiseksi.




 
 
Raskaskulkuinen ja jollakin tavalla kömpelöä oli tämän komistuksen kulku.
Kellahti koivulla kulkiessaan yhtäkkiä oksan alle roikkumaan.
Tiukkasti koivillaan kuitenkin kiinni piti ettei sentään maahan määtkähtänyt.
Vähällä kuitenkin oli.
Siltä se näytti.
 
 
 
 
Reippaalla parisenttisellä on kyllä hauskanlaiset tuntosarvet.
 
 
 


 
Oli kyllä tavattoman ison kokoinen tämä raitasukkainen ristihämähäkkin.
 Upea sen kuviointi on.
 
 
 
 
 
Myönnän, että minua pikkuisen puistatti jo näin lähelle alapuolelle mennä.
Onneksi pysyi paikallaan vielä sittenkin kun poistuin takavasemmalle.
 
 
 
 
 
Tämä olikin sitten jo mukavampi kuvattava kuvausasennon kannalta.
Ei lainkaan yhtä kammoksuttavaa.
 
 
 

 

Hämähäkkiä en sen tarkemmin tunnista.
Mutta yllättävän karvainen tämä on.
 
 
Mietinkin,
onkohan tuo karvapeite pehmeän tuntuista?
 
 
En kokeillut.







Täällä sitä ei tarvitse mietiskellä.
Varmasti on pehmeä nukkuja ja nukkujan alustakin.
Annoin poikkeuksellisesti Ruutin kopsassani nukkua,
kun niin väsyneenä siihen petaamatta nukahti.


Onneksi on toinenkin käsityö koukulla!

 


5.9.2012

Ruosteessa

 
 
 
Juhlaviikon aihe
 
OMAVALINTAINEN KOHDE
 
3 kuvan sarja samasta kohteesta.
 
 ***

Ruoste on kaunista vanhassa esineessä.
Pidän sen värisävyistä ja pinnan rosoisuudesta.
 Lukko on jo virkansa tehnyt, vaan silti se saa vielä ulkoseinää somistaa.
Kuvattavaksi nostin sen alas ruukutuspöydälle.
Ruosteinen sekin.

 
 
 
 

 
 

 
 
 
 3 x ONNEA
 
kolmen kuvan voimin
 
yksivuotiaalle haasteblogille!
 
 
 


4.9.2012

Raksalla hymypalkalla

 



 
 Kaikki alkoi tästä.
 


 


Puuloota,
joka eteisen seinällä oli hylättyjen avainten koti.
Sille tuli poistotus.
Uusi majatarkoitus.

Pieni laatikko on helppo siirtää.
Isoa rakennusta ei.
 


 
 
Tällä seinustalla on nimittäin ongelma
ja se ongelma olen minä.
 
Pohjoinen peltiseinä kolhuineen,
jonne aurinko paistaa aamulla vain jonkun aikaa.
  
Olen yrittänyt sitä eri konstein piristää.
Vanha pyörä, pyöriä.
Varjon kasveja turvebetoniruukuissa edellisenä kesänä.
Kollaasissa tuossa alla näkyy yksi valuumuoteista
sekä kesän ruukussa viihtynyt varjohiippa. Talvea se ei tuossa kestänyt.






Peltiseinää vasten houkutti tänä vuonna
menneistä ajoista huokuvaa maitolaituria meinailla.
Ja siitä se yhdistelmä muodostui,
laiturista ja puulootasta.
 Ötökkälä.
 
 

 
 
Raamit on tässä paikallaan.
Se oli seinustan helpoin osuus.
Tuberuukkujensiirtelyn kanssa sainkin hiukkasen enemmän punnertaa.
Painavia ovat eikä märkyys yhtään tilannetta kevitä.
Mutta meillähän on se kuuluisa suomalaisominaisuus.
Sisu.
 
 


 
Nokkakärrit oli oiva lisä siirtelyssä.
Sillä kätevästi pikkuisäntäkin kuljetteli lautoja.
 
Saniainen ei oikein tuberuukuissa jaksatut tätä kesää kukoistuksellaan kaunistaa.
Onneksi taimia on omasta takaa,
joten kokeilu ei maksa kuin multaisten sormien pesut. 
 
 
Jotain kestävää kasvia ruukkuihin pitäisi saada.
Ehdotukset olisivat mieluisia!
 
 

 
 
No se ötökkälä on edelleen keskeneräinen.
Rakennetaan kuin kuuluisampaakin kirkkoa.
Pesäkolojen sisustus on katsokaas aikaavievää, mutta mukavaa.
Kattoharja ja kodin sydän sentään löytyvät jo.
 



 
 
Muutama utelias yöpyjäehdokaskin on tavattu.
Pikkuisäntä näki aamutuimaan lukin heräilevan saviputkiyksiöstä.
Ei perinyt ötökkätaksaa.
Hymyili vain.
 
 


 

Halpaa siis on Ötökkölässä.

 Valmistuneesta rakennuksesta sitten avajaispäivänä yksityiskohtaisempia sisustuskuvia luvassa.
 

Vierailijat toivotetaan kuitenkin jo nyt iloisesti tervetulleiksi
matalahiilijalanjälkiseen majaamme!