30.7.2012

Yhdessä havaitut


Kesän mittaan kameran kanssa
luonnossa kulkiessa
on tullut kuvattua tuhansia otoksia.

Moni on epätarkka.
Samankaltaisia on paljon.
Edelleenkään en ole oppinut näppärää arkistointitapaa.
Miten nimetä kuvat,
jotta myöhemminkin löytäisi etsimänsä.
Huh!


On tietenkin myös paljon niitä kuvaamatta jääneitä.
Oma varomattomuus tai hätäisyys
ovat tässä olleet suurimpina syinä.
Muttei sovi unohtaa myöskään pieniä ihania apureita puuhineen
tai vaikkapa pelistä karannutta jalkapalloa.



Olisikin kivaa kuulla miten itse olet arkistoinnin toteuttanut.
Vai onko arkistointi sinullakin vain
päivämääriä ja joitain sinnepäin.








Päivänkakkaralla komeileva punamusta on verilude.
Etualan pieni musta kellertäväkuviollinen kulkevainen näyttää museokuoriaiselta.







Hauska oli tavata myös erikoinen kimalaiskuoriainen.






Kookas nelivyöjäärä tipautti kädestäni makkaran kameran tieltä.
Apurit seisoivat aurinkoa varjostamassa.
Tärkeä tehtävä sekin.








Samaisella penkillä tepasteli myös tämä pitkäpunasäärinen vainopistiäinen.
Minusta sillä on melkoisen kummalliset jalat.








Hoikkakukkajäärällä on kaunis kuparinen kiilto peitinsiivissään.







Yllättävä oli kooltaan tämä parisenttinen rusokukkajäärä.
Heilutteli ja kallisteli tuntosarviaan,
aivan kuin ihminen päätään
ihmetellessään jotakin kummallista.






Vihdoinkin onnistuin saamaan selkeän kuvan paistekärpäsestä.
Jotenkin nämä linssin taltioimat ovat näkyneet aiemmin vain puolittain tai epätarkkoina.
Pienestä onnistustumisesta on lupa iloita suuresti.










Tämä parimillinen keltainen siivekäs on nimeltään minulle tuntematon.
Tuon pallon halkaisija on sentin kokoluokkaa.
Jospa sinä osaisitkin kertoa sen nimen minulle.







Tämän komean toukkaoikojan löysi kuvauskaverina kulkenut pikkuisäntä nurmikolta.
Oli aivan tohkeissaan löydöstään ja määräsi minulle kuvauskulmia.
Vastaansanomatta tein kuten pyydettiin.
Yksi ikimuistoisista hetkistä,
jota jälkeenpäin on muisteltu ja kuvaa ihasteltu.






Jos sitä yhdessä kuljetaan kuvaamassa
pellonpientareita, puskia ja pusikoita
niin eihän se ole laisinkaan huonoa puuhaa.
Yhteistä aikaahan se on.
Ja haluan uskoa,
että lapsille kertyy myös luonnon tuntemusta kaikista retkistämme.
Ainakin sitä oppii havainnoimaan ympärivää luontoa.


Ja mikä tärkeintä,
kaikki ovat mukana omasta halustaan.




29.7.2012

Väriraitaa



Eikös olekin aika onnistuneen värinen,
kun halusin syksyisiä sävyjä tähän haarukkavirkattuun kauluriin.







Yhdistin virkatut kaitaleet toisiinsa virkkaamalla niiden lenkit keskenään yhteen.
Nyt on jo jotain valmista syksyn viimoihin.


Mutta nyt tämä vielä
visusti varastoon!








Raitaa ja värejä tässäkin kesän kummajaisessa.
Ihmettelin onko se kärpänen vai ampiainen?
Selvittely auttoi ja tämä osottautui olevan
ampiaisvieras
Volucella pellucens









Tuomaansääski
Kirkkaankeltainen ruumis, vatsassa tummat läiskät ja pikimustat siivet.
Aikaisemmin en ole tätäkään tavannut vaikka yleinen onkin.
Hanakasti imi kukinnon mettä ja näyttää kivasti kuljettavan siitepölyäkin.





24.7.2012

Uimalasit




Se päivä,
jolloin aurinko riemastutti.

Pihalta on ruoho leikattu jo miltei kokonaan.
Välillä pidettiin kaffepaussi.
Jäätelökin maistui.




Lupasin leikata lopun nurmikosta,
kun muut olivat lähdössä jo uimaan.
Hain vielä postin laatikosta ja huikkaan
'Ei laskuja'
'No, hyvä'
Hymyiltiin.



Vilkuttelen lähteville.
Yhdellä on jo uimalasit silmillä.
Näen niiden pilkistävän lippiksen alta.
Hullunkurista.

Yhdet iloiset vilkutukset vielä
ja olen yksin.


Juon yhden kupposen,
nappaan kameran ja lähden pihamaalle.








Pihakulkija saa jo vatsantäytettä.
Keltaisest vadelmat alkavat kypsyä.
Niitä eivät linnutkaan huomaa.
Punaiset kyllä.







Nummirapuhämähäkki
oli kurjasti märän muovin päällä.
Siirsin sen kuivemmille kukka-apajille.










Väinönputkella tapasin kyllä elämäni suurimman mantukimalaisen.
Kolmisenttinen ja mahtavaa pörinää piti.
Rohkenen nyt sanoa nähneeni kuningattaren.











Aikani puuhailtuani lähdin minäkin uimareiden perään.
Vesi on korkealla.
Syystäkin.
Istuksin siinä kuistilla ja naureskelin mitä kummallisempia hyppyjä.





Huomasin pystyparrussa senttisen pienen valkoisen siivekkään.

Omenakehrääjäkoi







Mikä kaunotar!







Riemu ja riesa.

Vesi.

Elementti,
joka on tullut
lähikuukausina
jokaiselle turhankin tutuksi.


 

23.7.2012

Ennaltaehkäisevät toimet








Ruuti
on keväästä alkaen
koheltanut kasvihuoneessa
tutkien pieniä kulkevaisia.



 



Siinä saavat kyytiä kaikki tielle esteeksi tulevat,
niin taimet kuin kastelukannut ja -letkukin.


Pari kertaa on vesisäilöstä tuleva letku
pötkähtänyt kattokoukusta maahan
ja kuutio vettä lorissut kasvihuoneen lattialle.


Onkos se sitten mikään ihme,
jos tyvimätä kurkulla rehottaa.









Näitä kovakuoriaisia ja hämähäkkejäkin neitokainen saalistaa.
Onneksi vain harvoin onnistaa.
Semmosta toheloivaa leikkiä pitää paremminkin.

Kaipa tuo kultaseni sentään koheltamisestaan rauhoittuu
kunhan pentumaisuudestaan kasvaa aikuisemmaksi.


Pieniä varotoimia on siis kuitenkin ollut syytä tehdä,
jotta tämä yhteiselomme kulkisi sutjakkaammin.







Kuumalla ilmalla kasvarin ovea on pidettävä auki
joten sen eteen on nostettava tralli.
Estyy siten edes hivenen tuo nelitassuisen touhuilu.


Viileämmillä keleillä pidän liukuovea raollaan,
silloinkin pulttilukittuna.
Kuonolla kun saa muuten työnnettyä oven taas auki.






Mutta aukipa saakin kohta levähtää kannet.
Kirja-arvonta on nyt suoritettu.

Seuraavaksi
Jonakin päivänä kaduttaa
kirjan aukaisee


Lähetätkö minulle yhteystietosi sähköpostilla,
matonkude ät luukku piste com,
niin saat postia lähipäivinä.



Kiitos kaikille osallistujille!
Kirja kannattaa ehdottomasti jokaisen lukea,
kun sen vain jostakin eteenne saatte.


21.7.2012

Elämää kasvihuoneessa





 
 
 
Kasvihuone on pihalla ollut nyt kahdeksan vuotta.
Siellä on kuunneltu jo monet sateet,
istuttu suojassa ja syöty kurkut ja tomaatit.
 
Kasteltu, lannotettu, tuettu taimia ja nypitty varkaita.
Se on siis myös lasten paikka,
ei vain mun.
 








Alkukesästä siellä kasvoi jo komias paprika
vaan oli kylkeensä mokoma saanut tällin.

Turha siitä sormenjälkiä on hakea.
Sälleiltä
tälli kuin tälli.
Punainen paprika pilaantui.
Nyt pitää vain odotella puskien lisäsatoa.
Tulossa olisi.
Vaatisi vain auringon lämpöisiä säteitä.
Saapa nähdä saadaanko ensin
keltainen vai punainen.
 
Vai saadaanko lainkaan.
 
 
 




Paprikalla kuljeksi vikkeläliikkeinen kukkahämähäkki.
Näppäräsorminen nappasi sen muovikoussikkaan,
muttei ollut hämähäkki siinä oikein omassa ympäristössään.



 

 

Päästettiin siitä vihreästä pinteestä
valkoinen kaunotar nopeasti omaan elinympäristöönsä.







Vihreät kurkun kiehkurat osaavat olla kauniita.
Vaikka niistä on kuvia jo vaikka ja monta,
niin kappas,
nyt niitä on vielä pari lisää.

Toiset ne keräävät vuosilautasia seinille.
Minäpä ehkä sitten kurkun vuosikiehkuroita valokuva-arkistoon.
Kauniita kumapisetkin.








Tämä pieni punainen on niitä tosivikkeliä millisiä kipittelijöitä.
Mennä vipelsi pienellä kurkunalulla.
En ole saanut selville onko hämähäkki vai punkki.
Molempia kun elelee punaisina.
Jos tunnistat,
vaikkei leukoja näykkään,
niin kerrothan.



 
 
Tuo lukki piteli siestaa kurkun lehtisupulla,
eikä rakastanut kameran linssiä laisinkaan.
Pari kuvaa sain talteen,
kun jo kiireesti kipitti pois koko kasvarista.
 
 
Tuo punainen pallura on lukin koivessa loisiva punkin toukka.
Joskus niitä näkee useitakin samassa lukissa.
 
 
 
 
 
 
 
Perhosen kevyttä ja kaunista viikonvaihdetta!
 
 
 
 
 
Mukavasti on kirja-arvontaan lähtenyt halukkaita
koulukiusaamisen vastustajia mukaan.
Huomiseen iltaan asti
voit vielä osallistua kommentoimalla tätä kirjoitustani.
 
 
 
 

20.7.2012

Sarvikuonokas



Näitä pikkuhyönteisiä nyt vaan tulee.




Kookas nelisenttinen kovakuoriainen.
Tämä koiras on sarvikuonokas.






Junnubiologi piteli taas kuvattavaa hyppysissään.
Tässä etsimme ja ihmettelimme missä sijaitsevat sarvikuonokkaan silmät.
Ne ovat ilmeisesti nuo varrenpäässä olevat pallukat.






Virallinen potretti napattiin pöllin päällä.







Todellinen koko selviää, kun on mihin verrata.
Tulitikkuaski oli notskinsytytyksestä jäänyt taskuun,
 joten pääsi nyt teillekin näyttäytymään.


Harmi muuten,
ettei tällä hetkellä valmisteta yksiäkään kauniita tikkuaskeja.
Ne tikkuaskin kasvi-, kukka- ja kansallispukukuvat olivat kauniita.
Oliko tikutkin silloin parempilaatuisia?
Nyt leimahtavat tikut miten sattuu.
Tai sitten eivät millään. 







Komea on se etupanssaarikin sarven takana.
Läysimme jokunen vuosi sitten
tuollaisen sarvikuonokas koiraan tyhjät kuoripanssarit pihalta.
 Nyt se on meillä seinällä kehyksissä.







Halusin kuvata karvaista vatsapeitettä ja sen kauniin kuparista väriä.
Onneksi olemme junnun kanssa samanlaisia höperöitä tutkimuksissamme.







Kuvaaminen ei nimittäin olisi yksin onnistunut.
Niin sitkeästi pisti sarvikuonokas vastaan.

 




Ja uskomattomalla voimalla.
Nuo jalat taittuvat aivan käsittämättömästi.
Ja paukkuvat.
Vaikea kuvata sitä ääntä.
Paukahtavat ilkeästi naksahtaen kovalla hiertävällä äänellä.

No, kova ja kova.
Ei siinä kuulosuojaimia tarvita,
mutta kova ääni tuollaisesta kovakuoriaisesta.






Päästimme tietysti sarvikuonokkaan vapauteen ihan heti kuvaamisen jälkeen.
Ei tohdita eläimiä kiusata.
Uteliaisuutemme vain koituu aina joskus jonkin yksilön kohtaloksi.
Vaan pahasti ei pidellä.






Sinne kaivautuu jo kasvillisuuden juurakoihin kuin puskutraktori.





Pimeys ja kosteus tuo turvaan ja suojaa.





Samalla huomattiin myös kanttarellit.
Somat pikkuiset kurkistavat sieltä jo komeina keltaisina ryppäinä.






Mukavaa viikonloppua!





Ja muistutus vielä.
Halutessasi voit osallistua vielä
Jonakin päivän kaduttaa
kirja-arvontaan.
Kirjan,
jonka jokaisen aikuisen tulisi lukea!



19.7.2012

Jonakin päivänä kaduttaa






 
Sain postia.
Arvaan sen olevan kirja, jota osaan odottaa


Avaan kuoren.
Edessäni on nyt Minttu Vettenterän kirja,
Jonakin päivänä kaduttaa.


Kännän kansilehden.
Luen sivun.
Sivuja.
Silmät sumenevat
 ja
haukon henkeäni.
Miten lukeminen puristaakaan.
Moneen otteeseen.

Sivut kertovat tarinaa.
Tarinan,
 joka todella koskettaa.
Pysäyttää.
Sitä pysähdyin minäkin miettimään.

Minunkin on opittava oikeampi tapa kuunnella,
kun kysyn ystävien tai lasteni kuulumiset.
 
 
On syytä kuunnella mitä hän vastaa ja erityiseti miten hän vastaa.
On siis kuunneltava.
Välitettävä.
Pysähdyttävä.
Kuunneltava mitä jää sanomatta.


Liian usein kuulemme vain sen,
mitä haluamme,
mikä on helpointa.



Meidän on välitettävä ja puututtava epäkohtiin.
Pieniinkin.
Siinä hetkessä.
Heti.








Tämä pysäyttävä ja koskettava kirja on lähtenyt kiertoon näillä Pepi saatesanoilla:

Koen koulukiusaamiseen puuttumisen, sen ehkäisemisen, niin tärkeäksi asiaksi, että haluan laittaa tämän kirjan eteenpäin! Haluan että mahdollisimman moni lukee tämän, että tämä saa keskustelua aikaiseksi, että edes joku jossain herää ajattelemaan voisiko jotenkin omalta osaltaan vaikuttaa...
Jo keskustelun avaaminen voi avata monen silmiä asialle, jolta on ehkä huomaamattaa sulkenut silmänsä.
Lukekaa, puhukaa, itkekää, mitä vain, kunhan ette kävele ohi ja sulje silmiä!
Jokaisen lähellä mitä todennäköisimmin on lapsi tai nuori, jota kiusataan, mutta joka kätkee sen parhaansa mukaan.
Yrittäkää huomata hänet!



Tämä arvonta on nyt vain bloggareille, haluan että kirja jatkaa edelleen matkaansa uudessa arvonnassa sen saaneen blogissa -vaikka sitten vähän reissussa ajan myötä rähjääntyneenäkin.


Kertoa saa tästä arvonnasta omassa blogissaan, sillä mikään maininta ei mene hukkaan...


Tehdään maailmasta edes vähän parempi paikka.


Siihen tarvitaan meitä jokaista ☺





Laitan kirjan edelleenkiertoon.
Arvon vastaanottajan tähän tekstiin tämän viikon sunnuntaihin mennessä vastanneiden blogistien joukosta.



Kunnelkaa ystävää,
lasta tai aikuista.
Välittäkää ja olkaa aidosti läsnä!



Kerro vastauksessasi ainakin,
oletko valmis kierrättämään tämän kirjan jälleen eteenpäin sen luettuasi.