12.11.2012

Voitettavaksi


..on vaikeus tehty.

 
 


Olen ihaillut kirjoneuleita monissa blogeissa.
Upeita malleja ja väriyhdistelmiä.
Ajattelin,
ettei tuollainen monimutkaisuus minulta onnistu.
Langat kaikki yhtä sotkua ja solmua.

Mutta niin minä vain aikani ihasteltuani päätin kokeilla.
Kardemummalla oli blogissaan muutamia käytännön vinkkejäkin.
Jouduin silti moneen otteeseen lankoja löysäämään.
Purkamaankin jokusen kerran.

Loppuun asti silti nämä tein sisukkaasti langan kireyksiä seuraillen.
Haastetta nimittäin oli
vaikka vain kahden langan verran.

Mutta onnistuin minä ja nämä onkin oikein mieluisat.
Eivät varmasti jää ainokaisiksi.

 
 


 
ihastuin juuri tuon pienen lintusen vuoksi.
 
 Ensimmäistä kämmekästä tehdessä
puolivälinen jälkeen
 hermostuin kaiken lisäksi kuvion lukuun
kun neulottava rivi oli aina uudelleen silmiin haettava.
 Ohjepaperille kyllä merkkailin mitä riviä kulloinkin neuloin,
mutta harmittavaista se kummiskin oli.
Niin harmillista, että siihen oli tehtävä parannus.
 
Pähkäilin aikani
maalatakko vanhan tarjottimen pohja magneettimaalilla
sopivaa metallista tarjatontakaan kun ei kaapeista löytynyt.
Sitten tuli mieleeni vanhat taulunkehykset. 
Siihen tarvittiin vain sopivankokoinen metallilevyn palanen ja
hyvää valkoista löytyikin vanhasta kodinkoneen ulkokuoresta.
Nyt pysyy ohje magneetilla paikoillaan ja postikorttin reuna näyttää oikeata neulottavaa riviä.
 
 
Onnistumisen iloa sinullekin!
 
 


51 kommenttia:

  1. Tosi nätit! Juurikin tuo lintu. Varo ettet jää koukkuun ;) Mulla oli yhtenä vuonna tuollainen kausi. Piti tehdä kaarrokekirjoneulepuseroita (heh, osasinpas taas tehdä sanan). Tein niitä neljä seitsemässä viikossa, niin hirvee vimma oli. Nuo luvut on jäänyt päähäni, kun työkaverin kanssa vimmalla neulottiin öisin, kun valvoimme ;) Tallella ovat vieläkin, ovat vain niin kuumia, ettei niitä pysty pitämään missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tylsä Mörökölli :)
      Mä luulen jääneeni jo koukkuun, niin helposti innostun aina uusista asioista. Tuossa on valmiina jo kahdet muut kirjokkaiset tumput ja kolmannen mallin ohje on tulostettuna odottelemassa.

      Tuo kaarrokekirjoneule onkin sitten jo ihan uusi juttu. Pitääpä siitäkin ottaa selvää. Ja neljä puseroa tuossa ajassa on kyllä ihan valtava määrä. Johan siinä sauhu puikoista nouseepi :)

      Poista
  2. Oi miten nätit! Kyllä saat ollakin tyytyväinen ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Rouva Kivitikka :)
      Kyllä mä olen noita aikasta polleena kätösissäni pitänyt. Tosin eivät ole ihan parasta käsinettä lasten vaatteissa kun tätä nykyä on niitä tarranauhoja ihan joka paikassa. Mutta opinpahan varomaan kun yhdet silmävenytykset paikkoilin takaisin nurjalle :)

      Poista
  3. Onnittelut.Aivan ihanat ja malli tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JaanaElina :)
      Malli oli kyllä tosi kivaa tehdä. Ja kun oli kysessä pienet kämmekkäät niin joutuin valmistuivat. Erilaisia värejä vielä kun yhdistelee niin noitahan voisi tehdä parit lisääkin. Tosin yksiä kerralla vain kätösissä pitää, mutta jos meinaan toi tekemisen puute alkaa vaivata ;o)
      Tumputkin tällä mallilla pikku muokkauksella aion tehdä. Niin tykkään tuosta lintusesta.

      Poista
  4. Juuri noin ajattelin itsekin vuosi sitten, ja nyt tikuttelen jo kummasti kirjoneulesukkia ja -lapasia. Hienoa, että uskaltauduit kokeilemaan ja tuloksena syntyneet kämmekkäät ovat todella kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenko vasta olet kirjokasta neulonut ja sulta syntyy ihania luomuksia vaikka kuinka paljon =O
      Mulla on kyllä matkaa hirmuisesti tuollaisiin pitkävartisiin ihaniin sukkiin joita teet. Mutta se Miina ja Aino malli oli kyllä aikasta lailla mieluinen mullekin.
      Kiitokset kovasti lopputuloksen kehuista Enya!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina ja onnistuihan se todella sitten viimein kun periksi en antanut :)

      Poista
  6. Kertakaikkisen taidokkaat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Meke :)
      Kuvion malli tässä on kyllä onnistunut ja tuo lintu on niin ihastuttava minusta. Ajattelin että senkin voisi neuloa eriväriseksi, mutta ehkäpä sen piilopaikan juju sitten kyllä liiaksi paljastuisi.

      Poista
  7. Tosi hienoa jälkeä, että totisesti olet vaikeudet voittanut. Minäki noita kirjoneuleita ihailen, mutta en ole vielä lähteny kokeilemaan. Vaikka toisaalta kirjoneulettahan se mun suuri rojektikin on, haasteena vaan se onteloneulonta siihen lisänä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Kati :)
      Kyllä se alussa oli niin vaikean tuntuista, joten voitto tuli kun valmistuivat. Auttoi tosi paljon kun sain tuon ohjeen pysymään paikoillaan ja merkin kudottavalla rivillä.
      Tuo onteloneulonta on mulle vielä outoa. Se pitää seuraavaksi selvitellä itselleen, jos ei muuten , niin ainakin yleissivistyksen nimissä ;o)

      Poista
  8. Niin kauniilta näyttävät! Mainion konstinkin olet kehittänyt ohjeen seuraamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis malli ja lämpimät ovat, ulkona kuvatessakin ;o)
      Minua niin miellyttää kun saa jotain hyödyllistä valmistettua jo olemassaolevasta materiaalista jolle muutoin olisi tulossa jo tuhoutuminen. Sellaista magneettinauhaa mulla on jossakin jemmassa, jotta kun sen vaan löydän niin lisään siitä ohjainviivaimen tuon kortin tilalle. Mutta eipä väliaikaisratkaisussakaan mitäään vikaa ole.
      Kiitti Pirkkoinkeri :)

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kyllä vain on kaunis eikä koko matkallaan ole toiston toistoa. Siinä sitä olikin sitten mukavaa kuviota seurata silmukka kerrallaan :)

      Poista
  10. Hienot! Vinkkiä: minulla on näitä jääkaapin oveen saatavia kalenterimagneetteja (sellaisia suorareunaisia, kuin viivoitin) ja metallilevy. Laitan kirjoneulekaavion niiden väliin ja siirrän sitten tätä viivainta aina näyttämään uutta riviä. Pysyy paikallaan, vaikka joutuukin työn siirtämään ja ei tarvii ettiä sitä riviä laisinkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Kardemumma :)
      Mutta mikä ihmeen kalenterimagneetti...mä en saa millään päähäni minkälainen se on. Laitapa jossakin vaiheessa blogiin siitä kuvavilautus niin jo varmaan valkenee hehkulanka täälläkin pollassa :)
      Jokin pienempi vastaava ratkaisu pitää munkin vielä kehitellä, tämä kun oli niin 'hättäsen muijan pelastusrengas' toteutus.

      Poista
  11. Aivan upeat! Minäkin haluaisin niin mielelläni tehdä tuollasia mutta tuntuvat niin hankalilta, että taitasin hermostua hiiteen jo alkutekiöissä:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Rauni :)
      Ja ihan tämän lopputuloksen siivittämänä rohkaisen sinuakin aloittamaan. Ihan juuri noin minäkin ajattelin, mutta onneksi yritin. Kivaa oli alkuvaikeuksista huolimatta eikä varmasti jää ainokaisiksi :)

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kiitos Heluna ja eikös olekin :) Jokos sulla puikot viuhuvat?

      Poista
  13. Aivan ihanat! Sinussa on selvästi kirjoneulojan taipumuksia ja harjoitushan tekee mestarin. :) Minäkin olen kaipaillut jotain magneettisysteemiä kaavion seuraamiseen avuksi, mutta en ole saanut toteutettua. Ehkä sain nyt pontta toteutukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Matleena :)
      Kyllähän sitä harjoitusta tarvitaan vielä kovasti, jotta saan silmukat kaikki oikenemaan kauniisti. Nyt ne vielä hiukkasen vetävät itseään sisälle. Kaiketi se toinen lanka siellä nurjalla ei vielä kulje ajatuksen tapaan.
      Yksinkertaisin ratkaisuhan tuohon kaavioapuriin olisi metallitarjotin, mutta kun mulla ei sopivaa ollut. Ja myyväthän ne kaupoilla komeita hymyssä suin, mutta kun vastineeksi joutuu antamaan kahisevaa suolaisesti.

      Poista
  14. Niin kauniit! Upeasti olet kynnyksen ylittänyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Zelda :)
      Olen kyllä niin iloinen että tähän hommaan ryhdyin. Iloisesti siis kohti uusia malleja!
      Mulla on haaveissa tehdä niistä väripataherkuistasi jotain tämänkailtaista kuviointia ja ehkäpä ainakin yhdet lapaset ruutukuvioinnilla.

      Poista
  15. Anonyymi11/12/2012

    Aivan äärettömän hienot! Vaikeudet on tehty voitettaviksi, näin se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi11/12/2012

      Siis Snyyhän se täällä yrittää tumpelona anona kommentoida;D

      Poista
    2. Hurjan kauniit kiitokset sinulle Sny =D
      Niinhän se tuo kommentoija jää usein multakin kirjoittamatta kun muutoin se tulee automaattisesti. Mutta eipä tuo siis haittaa, meinaan saa mulle montakin kommentia jättää ;o)
      Olen kovasti koittanut arvuutella kuka siellä syksyisen snyn takana minua yllättelee, siinä kuitenkaan onnistumatta. Hyvin olet itsesi salassa pitänyt!

      Poista
  16. Kauniit! Ja kaunis kuvio myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Paula :)
      Malli on kyllä kokeilemisen arvoinen.

      Poista
  17. Ihanat koukeroiset ja pikkuinen lintu, kaunis on malli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koukeroisuutta yleensä kartan suora kun on enemmän mieleeni, mutta tässä mallissa tuo kokonaisuus oli kyllä niin ihastuttava. Lintu on niin symppis. Sitä ei tuolta mallista huomaa aluksi laisinkaan ellei tiedä sitä vartavasten hakea.
      Kiitti pirkko!

      Poista
  18. Hyvä Sinä:)) todella taidokasta ja niin kauniit. ps taidan laittaa isännän tekemään myös itselleni tuollaisen mangneettijutskan, sama ongelma on ollut täällä, varsinkin näinä harmaina syyspäivinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nyt jo ihan hymyilytti nuo sinun ekat sanasi =D
      Kiitos Ilona Winebridge!
      Teeppä ihmeessä jos vain materiaali omasta takaa löytyy. Hyvin toimii ja työkin on silloin huomattavasti mukavampaa tehdä. Hiukkasen pienemmän toisen systeemin teen tässä jossakin vaiheessa itselleni vielä.
      Harmauskin on kaunista vaan kyllähän me ihmiset sitä valoa tarvitaan karhujakaan kun ei olla :)

      Poista
  19. Tuli kyllä kaunis kuvio, ei näy virheitä ;) Pakkohan tuossa on jonkinlainen lukuapu olla, muuten menisi aivan sekaisin, ei pelkästään langat vaan tekijäkin. Hyvä keksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio mallissa on kyllä oikeen onnistunut ja en muuten tarkistanut virheitä. Mutta eipä niitä taida kyllä olla kun edellisen rivin kuviosilmukoihin tuli aina verrattua ;o)
      Niin seenä kyllä sekaisin menee ja silloinhan se paiskaantuu työ nurkkaan tai purkuun. Magneettitaulu oli tarpeeseen tehty apuväline ja halpa sellainen.
      Lämmin kiitos sinulle Johki!

      Poista
  20. Tosiaan upeeta työtä.Onnea siitä ja tekemisen ja onnistumisen iloja jatkossakin=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle Jaana Kristiina :)
      Iloisista onnistumisista on niin kivaa täälläkin kirjoitella, rallatella ja iloita.
      Ehkäpä minulle vielä enemmän siitäkin syystä että pari isompaa työtä on päätynyt lopulta purkuun.
      Ja ainahan täytyy iloita kun onnituu :)
      Onnsitumisia sinullekin!

      Poista
  21. Ompas kaunis kuosi ja värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Matkatar :)
      Molemmat värit ovat Novitan Wool lankaa. Mukavaa neulottavaa eikä liiemmin karhista.

      Poista
  22. Ihanat värit! Ja jo vain on lintunen niin koukuttava, että mä aloin heti miettimään jos alkaisin ohjetta heti tänään piirtämään ruutupaperille, tuohon mystiseen vihkooni, johon ohjeita on alkanut ilmestymään sen jälkeen kun tulostin sanoi työsuhteensa irti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Pimahla :)
      Voi kehveli jos meinaat tuon ohjeen ruutupaprulle viritellä. Etkös sä mistään saisi tulostetta. Tai toisaalta onhan siinä ihan oma tunnelmansa tutustua ohjeen kiemuroihin noin niinkuin ruutuja värjäämälläkin ;o)

      Poista
  23. Kauniit kämmekkäät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sinua kiitän kehuista Kisa :)

      Poista
  24. Ihanaa ja kekseliästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih...mukavaa ja tarpeelista tuunausta ukkokullan pienoisella avustuksella :)
      Kiitti Tangelstiina!

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !