16.7.2012

Neitseellinen synnyttäjä



Oottekos törmänneet tänä kesänä kirvoihin?


 




Uskomattomia tihulaisia.
Kirvat
Peräliston kaksiputkiset.
On muuten pienet putket,
mutta kasi niitä on.
Kummallakin kannikalla yksi.





Osalla siivet,
niillä joiden tehtävä on siirtyä
jatkamaan suvu lisääntymistä uudelle ravintokasville.


Neitseellinen lisääntyminen kesäaikaan.
Lisää tietoa löytyy Wikipediasta.


  






Nämä olivat niin eriskummallisen värisiä,
että jäin pidemmäksi aikaa niitä seuraamaan.

Tuo vaalea siivekäs on aivan tuntematon kuvajulkkis.






Ja olihan siellä sitten niitä kirvojenkin tuholaisia.
Tehokkaita möhömahoja.
Toukka imi kirvoja kuiviin yksi toisensa jälkeen.
Välillä piti pienen tauon ja jatkoi taas.






Tällä tavalla kukkoilemalla nosti saaliinsa kohti taivasta sen kiinni saatuaan.
Heilutteli ilmassa voittajan elkein.

 Epäilen tuon vaalean saalistajan olevan kukkakärpäsen toukka,
mutta todellakin vain epäilen.






Seuraavana päivänä oli kukkavarrella vain mustia littaantuneita kirvakuoria.
Tehokas saalistaja.
En voi muuta todeta.





Kaikella on tarkoituksensa.
Kirvoillakin.




32 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen juttu kirvoista ja salaperäisestä saalistajasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar =D
      Pienet ovat pihan ihmetykset.

      Poista
  2. Kiva juttu tosiaan. Kyllä on ollut tänäkesänä kirva poikineen tuolla pensaissa ja kukissa:) Hyvät kuvat oletkin saanut otettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Askartelin itte =D
      Vihreitä, mustia ja keltaisia on meillä ollut eniten, mutta tuollaisiin turkooseihin en muista ennen törmänneeni.

      Poista
  3. Hyh kun alkoi selkää kutittamaan kun näitä kuvia katsoi. Onneksi noita ei paljaalla silmällä näe noin hyvin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä nämä useinmiten tulee kauempaa kierrettyä, mutta väri houkutti nyt tarkempaan tutkintaan.

      Poista
  4. Hui, hurjan näköistä sakkia O.O Mielenkiintoisia kuvia kyllä, ollapa itselläkin tuollainen makro. Vaikka en kyllä varmaan ötököitä tohtiisi kuvata, kun en edes pysty koskettamaan ötököiden kuvia lehdissä/kirjoissa XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai no jos noin kauheasti tunnet iljentää ötököitä kohtaan, niin täytyy antaa sinulle suuri kiitos käyntisi jälkestä =D
      Minua kiehtoo taas kovastikkin luonto ja kaikki sen pienet ja suuret sykkivät.
      Makro vaan aukaisi nyt uuden ulottuvuuden. Ihan kuin kulkisi tallentavan suurennuslasin kanssa puskissa =D

      Poista
  5. Tarpeellisia hyvinkin, mutta ei ne oikein myötätuntoa saa, ainakaan täältä. Kaikki tuollaisen öttiäiset, jotka kasaantuvat läjiin inhottaa ja varsinkin kirvat.
    Hienot kuvat, jotka valottaa näiden inhojen elämää ja hatun nosto, kun seurasit näin pitkäjännitteisesti tapahtumia kirvojen maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille nämä tuntuvatkin niin merkityksettömiltä, mutta tuolle toukalle olivat suurta herkkua. Isoina kasoina todella ovatkin harmillisia ja tuo kukkakaan tuskin kukkii tänä kesänä tai ainakin hyvin vaivalloisesti.
      Minulle nämä kuvat, herkistä siivekkäistä, antoivat hiuppusen myötätuntoa ja ymmärrystä kirvoja kohtaan.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Sinä se jaksat aina iloisesti käynnelläsi kirjoitella, kiitos Meke =D

      Poista
  7. Upeita luontokuvia sinulla usein täällä. Mahtavaa tosiaan, että noin intensiivisesti jaksat seurata läheltä luontoa. Itse en taida edes tohtia tutkimaan josko meidän pihalta niitä löytyisi...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Kamomilla =D
      Aivan varmasti sinäkin niitä pihalta löytäisit. Lehtien alla usein parveilevat.

      Niin...se intensiivisyys. Joskus perhe antaa sille jo ajoittain aikaakin, kunnes kuulen 'herkiäisitkö jo' =D

      Poista
  8. Huikeita kuvia minimaalisista olennoista! Nehän ovat aivan kuin keijuja. Kirvoillakin on tarkoituksensa, toukka ainakin tuli kylläiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukka herkutteli todellakin!
      Useita niitä oli ja kirvakannan tuhohävitys oli totaalinen. Sitä ihmettelin, ettei ainuttakaan muurahaista ollut kirvoja puolustamassa.
      Kiitos Cheri kehuista =D
      Siivet ovat todella keijumaiset ja ainakin minun inhotusaste tämän jälkeen hiukkasen kirvoja kohtaan pieneni.

      Poista
  9. Meillä ei ole kirvoja näkynyt koko suvena ainootakaan.
    Sun kuvat on huiput! Kaikki pienet yksityiskohdat näkyvät niin selkeästi. KIITOS :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnekasta pihaa ja kasveja!
      Menivätköhän kirvatkin sokkeliremonttia pakosalle ;o)
      Mukava kuulla, että kuvani avasi kirvojen mittakaavassa sinullekin pienen erilaisen maailman.

      Poista
  10. Mahtavia kuvia! Ihan niin kuin olisi jossain toisessa maailmassa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tabsu =D
      Niin ajattele ja sen toisen maailman ohi me vaan kuljetaan inhoten ohi.
      Siltikin olen sen toukan puolella kaikesta kirvojen kauneudesta huolimatta =D

      Poista
  11. Kirvoja on meillä nyt tuhottomasti. Sellaisissakin kasveissa, missä ennen ei oo ollut. Minulla on kuva blogissani, jossa leppis mussuttaa kirvoja menemään. Melkein tulee hyvää mieli tuosta sun toukankin mässäilystä. Kirvojakin kun voi olla liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vuosi on oikea kirvojen sikieämisvuosi. Jostain luin että elävät runsaudessa parin vuoden sykleissä. ELi siitä päätellen ensi kesä olisi kirvojen osalta kohtalaisempi.
      Kävin kurkkaamassa sitä heinäkuun alun leppäkertun herkuttelukuvaa. Se oli todellakin hyvä. Siellä sinäkin olet puskissa lymyillyt ;o)

      Mukavaa kun liityit meitin matkaa yhdessä kulkemaan!

      Poista
  12. Vau mikä juttu! Olipa mielenkiintoinen, ja niin hyvät kuvat. Itse myönnän häpeäkseni olevani nykyään kai liian kaupunki- ja sisätilaihminen, että tällaiset jää ihan kokonaan näkemättä. Siksikin siis vielä hienompaa, että laitat otoksiasi tänne nähtäville. Mäkin voin sitten sanoa nähneeni kirvan toooosi läheltä tänä kesänä.... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla, että juttuni oli oikein Vau ja kiitos kehuista =D

      Poista
  13. Hello!!! Interesting post!!!. Good pictures... Specially like the second photo.. Congrat.,.

    VastaaPoista
  14. Moi Matonkude!
    Piipahdin blogiisi katsomaan, että olisiko sun betonihommista kuvia, mutta en löytänyt. Esitänkin siten vienon toiveen, että esittelisit tuotoksesi ;)
    Kummastuksekseni huomasin, että en ollut kirjautunut lukijaksesi, vaikk olet kyllä suosikkilistallanikin ollut pitkään. No se on nyt korjattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne betonialtaat tehtiin toukokuussa 2011 ja tätä blogi aloin kirjoittaa vasta tämän vuoden tammikuussa. Voisin tietysti laittaakkin jonkun kuvan noista betonisista :) Sitä en muista onko kuvia silloin otettu itse valusta, mutta ne levystä tehdyt muotit ovat kyllä tallella.
      Mukavaa kun olet nyt oikein lukijakaartiinkin ilmoittautunut ;D

      Poista
  15. Sulla on kyllä aika hyvä makro, kun noin tarkkoja kuvia saat noista öttiäisistä. Jännää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sandra!
      Tuo kamera on kulkenut vuodenpäivät taskussa ja sen ominaisuuksiin maltan vihdoin uppoutua. On niin helppo vain käyttää automaattikuvaussäädintä.

      Tarkkoja kuvia Lumixini ottaa ja kuvankäsittelyssä sitten vielä sietää tarkennella ennen kuin rakeiseksi kuvaa heittää.

      'Kunnon kamera' on haaveissa =D

      Poista
  16. Kylläpä on kirva poikineen. En ole sinisenä ennen nähnytkään mutta vihreän kirvan olen kuvannut ja oli siinäkin tekemistä. Hyvät kuvat sinulla.

    Teuvo Noormarkusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Teuvo Vehkalahti =D

      No näiden kuvaaminen oli kyllä erittäin mielenkiintoista ja se turkoosinsininen väri näissä juuri kiinnostuksen herätti alunperin.

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !