10.7.2012

Meitin siirappiset



Sade piiskaa urakalla.
Täyttää uomat ja kuopat.
Näyttää mihin voisi tasoitusmaata heitellä.


Sadepisarat ovat vedentäyttämän pyöreitä.
H2O-molekyyli on ihmeellinen.
Unikkokin kumartaa nöyrästi pisaroiden edessä.
Tai niiden painosta.
Ei se muuta voi.





Pisarat ovat pyöreitä kuin vastapaistetut sämpylät.
Niitä meilläkin taas kerran pyöräyteltiin.

Reseptiäkin on joskus kysytty.
Mutta sitä ohjetta ei ole ollut antaa.
Se on vain ajan kanssa syntynyt ja säilötty mun pollaan.
Mutta nyt on mitä kysyjälle antaa.
Leipoessani laitoin mittoja vihdoin paperille.
Ja meitille napsuttelin esimakukuviakin.




Meitin siirappiset hiutalesämpylät


100 g hiivaa
2 tl suolaa
10 dl kaurahiutaleita
1½ dl siirappia
1 litra vettä
14 dl vehnäjauhoja
½ dl juoksevaa margariinia



Murenna hiiva ja ripottele sen päälle suola.
Sekoita hiiva juoksevaksi.
Lisää joukkoon tavalliset kaurahiutaleet, siirappi ja kädenlämpöinen vesi.
Sekoita taikinakoneessa ja lisää vähitellen 10 dl jauhoja.
Lisää sekaan juokseva margariini.
Lisää loput jauhot.
Malta taikinakoneen tehdä taikinaan riittävästi sitkoa (10 min).

Lisää valmiin taikinan päälle reilun desin jauhohuntu leivonnan helpottamiseksi.
Ota osa löyhähköstä taikinasta ja jaa se nöttösiksi jauhohunnun päälle.
Pyörittele sämpylät taikinakulhon yllä ja anna niiden kohota uunipellillä.

Paista kohonneet sämpylät 10 min 225*C uunin keskitasossa.







Hiiva ja suola käy taistoon.




Suola voittaa ja notkistaa hiivan nopeasti.




Kunnon määrä Elovenaa ja tujaus tummaa siirappia.




Reipas veivaus.



Hyvä sitko ja pehmeähkö taikina takaavat kuohkeat sämpylät.




Ripottele jauhohuntu taikinakulhoon.
Ei kaipaa nostattelua tässä kohdin sen kummemmin.




Hunnun päällä taikinanöttöset pysyvät tarttumattomina.





Kohota vasta pellillä leivinliinan alla.




Kohonneet sämpylät komistuvat lopullisesti uunin lämmössä.







Vastapaistettu lämmin sämpylä
voinokareella ulkorappusilla syötynä
kruunaa kesäsateisen päivän.




14 kommenttia:

  1. Upea kukkakuva! Ja kiitos reseptistä. Seuraavana sadepäivänä kokeilen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meke! Kivaa jos kokeiletkin ja kerroppa oliko ohjeeni sinun makuusi =D

      Poista
  2. Oi nams, sämpylöitä.
    Mikä vesisade, ei meillä vaan ole satanut koko kesänä...!!!!
    ÄrkS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, teillä lentelee vain niitä kovin kauniin pyöreitä molekyylejä =D
      Pyöräytä lämpimäiset, niin kiukku kaikkoaa edes hetkiseksi.

      Poista
  3. outs, vesi nousee kielelle... jokohan tänään olis sämpyläpäivä? pikainen katsaus kaapin leipähyllylle osoittaa että ei ole vielä tänään, kaupan leivät pitää syödä ensin vähemmäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkka likka! Ei mene rahat haaskoon =D

      Poista
  4. Upea unikkokuva! Vastapaistetuiden sämpylöiden tuoksu tuntuu tänne asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri!
      Hyvä että tuoksu säilyi, sämpylät meinaan loppuivat jo :o)

      Poista
  5. Kiitos reseptistä!En oo koskaan kuullutkaan että suola notkistaa hiivan.Uskollisesti olen aina liottanut hiivan nesteeseen.
    Tätä kyllä kokeilen! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä Marika!
      Kokeile siis ihmeessä tuota suola+hiiva yhdistelmää. Hetken kun odottaa ja lastalla painelee, niin jo alkaa nopeasti hiiva juosta :-)
      Leipuri en ole, mutta hyvin on tuolla tapaa tehtynä sämpylät nousseet ja makoisasti maistuneet.
      Olisikin mielenkiintoista joskus kuulla ammattilaisen mielipide hiivan ja suolan suhteesta.
      Toivottavasti maistuvat ohjeenmukaiset sämpylät teilläkin.

      Poista
  6. NAM. Vuosiin, oikeasti, en ole sämpylöitä tehnyt. Mitäpäs jos nyt tekisin. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi Anna, teeppä nyt ihmeessä makoisat lämpimäiset =D

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !