14.7.2012

Kesäleikki

 
 


Minä heitän ja Ruuti noutaa eikä tähän väsy karvainen nelitassu ihan äkkiä.
Tää on ihan paras leikki Ruutista.
Hän tuo solmuköyttä jalkoihini ja jos en muka huomaa,
niin tökkii kuonollaan nilkkoihini.
Ole siinä sitten heittämättä.


 


 
Ja niin sitä heitettiin sitten tänne blogiinkin,
ei solmuköyttä vaan tunnustus.
Meketys-blogista se lennähti.

Kaunis kiitos Meke ♥





Seuraavilla tehtävillä halusi Meke minunkin leikittelevän:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.







Jatkan tunnustusta 8 blogille ja käyn ilmoittamassa heille siitä.
Leikkimielellä pyydän seuraavia lähtemään mukaan.



1. Purnasukis
2. Taigalla
3. Pikku-ketun puuhamaa
4. Hipsulaisen Helmeilyt
5. Minä nauran auringolle
6. Kahvi Kaneli virkkaa
7. Helunan Helmet
8. Unan maailma







Sitten seuraavaksi ne kahdeksan satunnaista asiaa minusta ja nyt on leikki kaukana:


1. Sain jouluna 2012 vanhimmalta kummipojaltani toivomani kirjan.
2. Kirjan nimi on Kun suuret sortuvat (Ken Follett).
3. Aloitin sen lukemisen jouluaattoiltana.
4. Tänään luin vihdoin sen viimeisenkin sivun.
5. Kirja oli lukunautinnollisesti minulle loppuosuudeltaan pettymys.
6. Kirjan paperikannet ovat vielä hukassa.
7. Maailma vailla loppua ja Taivaan pilarit, samalta kirjailijalta, kolahtivat minuun kympillä.
8. Nyt pitäisi saada uusi kirja luettavaksi. Mitä ehdottaisit?








Auringonpilkahduksia, mielilukemista ja mukavia kesäleikkejä kaikkille!






 

14 kommenttia:

  1. Minä ainakin olen tykännyt Millenium-trilogiasta (Stieg Larsson). Muitakin hyviä olen lukenut, mutta tietenkään nimet eivät tule nyt heti mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milleniumit ovat kuulema hyviä. Viimeksi kun kirjastosta niitä haeskelin olivat kaikki lainassa. Minulle käy usein juuri noin, että nimet kaikkoaa, kun jotain pitäisi muistaa =D

      Poista
  2. Hi!!!.. Beautuful pictures and lovely dog.. Greetings from Spain.. :-)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your praise =D
      Have a nice summer to you!

      Poista
  3. Kiitos tästä tunnustuksesta, se on mun eka :) Jos tykkää hyvistä tarinoista niin kokeile Stephenie Meyersin Vierasta. Itse en scifi -kirjallisuudesta piittaa pätkääkään ja tätä kun aloin lukemaan olin alkuun että hmm, nakkaanko nurkkaan, mutta sitkeästi jatkoin. Siinä kun sivuja oli enää parisen sataa jäljellä surkuttelin jo että pian se loppuu, oli niin hieno tarina ja kivasti kerrottu! Tuossa se odottaa uudelleen lukemistaan kun vain kiiruiltaan kerkeis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä Heluna =D
      Tuosta kirjasta en ole kuullutkaan. Kirjoitan sen lapulle ylös, jotta pysyy kirjastoon asti muistissa. Kertomasi perusteella on sitten hyvinkin koukuttava kirja. Sellaiset ovat sitten hyviä!!

      Poista
  4. Jos et ole jo lukenut niin lue Kotiopettajattaren romaani... ihanaa kesäluettavaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tuon nimen olen joskus kuullutkin vaan en ole lukenut.
      Kiitos vinkistä!
      Sekin on nyt lapulle kirjattu ;o)

      Poista
  5. Ihana Ruuti, varsinainen energiapakkaus.
    Suosittelen Margaret Atwoodia, viimeksi luin Oryx ja Crake. Ennen sitä Nimeltään Grace, molemmat huikeita kertomuksia, jälkimmäinen historiasta edellinen tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuti on kyllä aivan nappi nimi täälle itsepäiselle kultamurulle =D
      Hienoa! Lista senkuin pitenee vain.
      Kiitos Cheri vinkeistä.

      Poista
  6. Ihanan virkeennäköinen koiruus :)
    Kiitos tunnustuksesta, yritän vastata tai ainakin linkittää, laiskansutkeeks olen näiden tunnustuksen kanssa tullut. Kirjoista suosittelen tietenkin Läckbergin dekkareita, koska se ollut tämän kesän nimi itsellä :) enkä muista mitä luin ennen näitä. muisti on olematon, ainakin kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhakka likka ja aika tärpätti Ruuti kyllä on.
      Älä vaivaa itseäsi tunnustuksella, jos hiukkaakaan hiostavalta tuntuu. Nämähän ovat vain leikkimielisiä kiertolaisia =D
      Kiitos kirjailijavinkistä!

      Poista
  7. Käy kurkkaamassa blogissani, siellä on sitä lukemista...
    Hauska sattuma, päätös oli tehty ennen kuin luin tämän postauksesi! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa kerrassaan sattuma =D
      Se tuleekin sitten heti nenän alle lukuun, jotta pääsee jatkamaan tärkeää viestiään taas eteenpäin!

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !