6.5.2012

Siihen ne jäivät




Autoista en niin liiemmin perusta.
Täytyy se olla ja toimiakin.


Mutta vanhat peltiset leikkiautot minua kiehtovat.
Jostain kumman syystä.








No, tässä kevään kynnyksellä tuonne pihan kiville
laitoin yhden lavakuormurin.
Käytetty ja paljon leikkejä jo nähneen ihastukseni.
Ihan sillä oli vieläkin lupa ajaa ja leikkiä.
Mutten odottanut sen tällaista kohtelua saavan.








Komistus oli ruhjottu kolmeen osaan.
Ja pariin pienempään partikkeliin.

Oli kuulema pudonnut rotkoon.








Ei siinä sanoja mun suusta kukaan ollut säätämässä.
Ja oma kurkkusuodatin oli joko pahan kerran tukossa tai kokonaan ottanut hatkat.
Oli kuulkaa pihalla hiljaista.
Noin niinkuin mun ääneni jälkeen.
Ei näkynyt ainuttakaan pipopäätä saati, että olisivat ääntä uskaltaneet päästää.

Noo, leppyvää sorttia minä olen.
Ajan kanssa.





Melkoisen varma tuholaisesta olin,
 mutta ei siinä tivaamiset auta kun tunnustusta ei tule.

Vaan siinä kohdin tiesin olevani oikeassa,
kun aloin autovanhusrääkkää korjaamaan.

Yksi lapsista hipsi äkkiseltään viereltäni pois.
Niin häpeissään oli.
Ja annoin ollakin.
Sanallakaan en asiasta silti maininnut.

Aikanaan rohkeni hän takaisinkin taas katsomaan.
Seuraili pellinpalan vääntelyäni siinä kotvasen.

Ja sitten yhteinen hiljaisuutemme lopulta rikkoontui.
Viereltäni kuului pienen lapsen tuumiva ja painokas toteamus:

"Siihen kattoon tuli kyl aika hyvä klommo"







Siihen ne jäivät.
Kaikki minun harmistukseni.
Kaikki.

Hörppäsin kupposen kahvia.
Vääntelin loput pellinpalat suoriksi,
kunnes olin taas jokseenkin tyytyväinen ajopeliin.
Se oli taas yhtenä kappaleena.
Ja sitten vein peltikuormurin takaisin siihen pihan kivelle.


Takuuvarmasti lapsi on oppinsa tästä hölmöydestä ottanut.
Ja aina sen muistaa kun tuon peltiauton kivellä näkee.
Joskus sitten isompana varmaan rohkenee tunnustaakin.
Ja sitten me voidaan yhdessä asialle jo nauraakin.






Viha ja rakkaus.
Elämän
suola ja sokeri.




10 kommenttia:

  1. Hauskasti kerrottu opettavainen tarina. Vanhat lelut ovat lähellä sydäntäni, ymmärrän harmistuksesi onnettomuudesta. Paitsi autonkorjaajan, niin sinusta löytyy myös diplomaatin taitoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri =D
      Diplomatia on munusta kyllä kaukana, mutta kiukku joskus teippaa suun kiinni.

      Poista
  2. Kyllä raivokohtauksen olisin saanut minäkin. Jos olis oma penska, niin tukkapöllyä olis tullut, vaikka onkin laitonta nykyään =) Toivottavasti se lapsi otti opikseen. Taitava olet kyllä korjaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sude ja kyllä tosiaan otti opikseen. Sen verran omiani tunnen.

      Poista
  3. Missä lukemissa olisikaan olleet desibelit omassa pihassani?
    Ollapa itsellä tuollaiset diplomaatin taidot.
    Kyllä tunnustus vielä joskus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ellu!
      Joskus se käy näin, että hiljainen toiminta on se paras ratkaisu.

      Poista
  4. Tuo voisi olla hyvin meidän pojan jäljiltä;) Sillä ei tahdo pysyä mikään ehjänä. Arvaa montako kertaa on saanut huutaa äänensä käheäksi!? Hienosti olet kyllä korjannut kovia kokeneen menopelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Neule-Kirppu!
      Arvaan, että niin monta kertaa ettet itsekkään muista =D

      Poista
  5. Voi kun osaisin tulevaisuudessa hoitaa tuollaiset tilanteet yhtä hienosti kuin sinä! Vielä omat pojat on niin pieniä että ne eivät vaivaannuttavista hiljaisuuksista ymmärrä. Olet ihan mahtava kertoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset MiEiVi!
      Tilanteet hoituu miten milloinkin.
      Tää "aika hyvä klommo" vaan oli tällä kertaa niin huippu, et oli pakko kertoo se täälläkin =D

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !