19.4.2012

Terho




Tammikuun
pakkashangilta
löytyi
lapsen silmiin tammenterho.


 



Se tuotiin niin tohkeissaan sisälle,
että pitihän sitä pirtissä kaikkien ihmetellä ja ihastella.
Eikä löydettyä aarretta saattanut mitätöidä pois heittämällä,
joten hellästi lämpöisessä sitä hoidettiin.







Kasvuvaihe on jo siinä mallissa,
että turveruukku on istutettava isompaan astiaan juurten suojaamisksi.
Taidan istuttaa sen seuraavaksi vielä maitopurkkiin,
jotta juuret pääsevät suljetussa tilassa kiertämään itsensä paakuksi.

Kesän tamminuorukainen saa majailla kasvihuoneen kupeessa peltikukon suojattina.
Syksyn saapuessa nostan komeuden vielä talveksi sisälle.
Toiveiden mukaan vuoden kuluttua
pienestä puurungosta puhkeaa uudet mehevät silmut
ja silloin tammelle katsotaan sopiva kasvupaikka.






Niin se on kasvua kiinnostavaa seurata.

Viikolla on multaan kasvamaan päässeet
maa-artisokan pikkumukulat ja kuoritotkot.
Maissinkin kylvin eilen.

Iltasella auringonpaisteessa
tuumailtiin karvaisen kanssa kasvimaan laajennusta.
Huh.
Mietin vielä.
Joskos tuo vanha kokonsa puolesta vielä kuitenkin kävisi.






Hälinän illalla rauhoituttua istahdin taas sohvankulmalle.
Jämälangat kiukuttavat.
On tullut kokeiltua
kulmakeskeistä virkkausta ja
päivänkakkaraa.
Afrikankukkaakin,
jossa huomasin tehneeni virheen.
Purkutuomio tulee valkoiseen asti.
Aloitettu on myös pikkupeittoa,
joka on suunnilleen puolivälissä valmistumistaan.
Kiukuttaa.
Langat kiukuttaa.
Villalangat ei tunnu nyt mielekkäiltä työstää.
Jotain näistä teen kuitenkin valmiiksi, koska niin olen päättänyt. 

Sujuvasti tulen siirtymään kohta värikkäiden puuvillalankojen pariin.
Ja onhan sielläkin jämälankkoja,
joten jotain syntyy varmaan jämälankojen tuohamissatoon valmiiksi niistäkin.
Mutta valmista ei ole vielä.
Ensin tehdään hiukan silmukoita lisää.




Mukavaa loppuviikkoa!


Ja muuten,
olen niin iloinen kaikista teidän takaisin sanailuistanne.
Kiitos niistä!





10 kommenttia:

  1. Voi ihana tuota vauvatammea!

    Minulla on myös jämäkäsittelyssä kaikkein inhottavimmat, karkeat pässinpökkimät. Olen päättänyt tehdä niistä jotain kivaa. Monta kerää on jo kulunut, mutta valmista ei vieläkään. Jatkakaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkakaamme :)
      Mukava aikaan nähdä mitä kivaa pässinpökkimistä teit.

      Poista
  2. Minäkin haluaisin tuommoisen tammenterhon,joka noin hyvin on lähtenyt kasvamaan.Olen nimittäin yrittänyt idättää keskisuomessa olevalle mökille kasvamaan tammea,en ole onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liotitko terhoa aluksi?
      Itse pidin purkissa pikku tilkan vettä niin että kosteana terho pysyi. Ei siis uppeluksissa. Ja taisi se siinä reilun viikon muheksia ennen multaan pääsyä.

      Poista
  3. Ihana on terhonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pysyy hengissä. Pitkät on vielä vuodet ennen kuin puusta linnunlauluu raikaa.

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Täytyy yrittää idätystä uudelleen.Hyvää kevään jatkoa ja kasvukautta.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, oma nimikkopuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D Toivotaan hälle pitkää ikää!

      Poista

Mukavaa kun jätit sanat käynnistäsi !